Tervetuloa, sinä kuolevainen.
Jostain kohtalon oikusta tiesi päätyi tänne. Takaisin et enää pääse.
Kuolemattomat on improsarjakuva, jonka päätähtinä ovat ei-niin-elossa-olevat lohikäärmeet, jotka ovat tuonpuoleisen sijasta joutuneet Limboon. Lohikäärmeet yrittävät päästä helvetillisestä limbosta pois.
Vieraskirjaan kirjoittaneista epäkuolleet draakkimme pitävät eniten.
Ota huomioon, että lähes kaikki tällä sivustolla
sisältää verta ja muuta raakuutta. Liikut omalla vastuullasi!
Sivuston päivittämisestä vastaa Detrah. Toisena ylläpitäjänä toimii Rozale.
Neljännen layoutimme kuvan on piirtänyt SV ja sekä layoutin rakenteen että koodauksen hoiti Rozale.
Uusin päivitys: 22.1.2012
Iiks ääks, menipä viime tipalle! Olin pois kotoa, anteeksi. :D Kuitenkin, minulta (Detrahilta)
kaksi sivua sarjakuvaa. Anteeksi kamala laatu ja värien puute, oli vain liian kiire. Sivujen piirtoaika
venytettiin kahteen viikkoon, joten niin käy myös täällä, valitan!
Lisäksi myös ikävämpiä uutisia:
Yoruko on päättänyt lopettaa Kuolemattomissa. Kiitämme panoksesta tähän asti, ja myös luvasta pitää Sid sarjakuvassa Yorukon lähdöstä huolimatta!
Seuraava päivitys: 12.2.12
8.1.2012
Tällä kertaa ei lisää sarjissivuja, pahoittelen. Kaksi piirtäjistä skippasi peräjälkeen, niin ei nyt tätä päivitystä varten ehditty tekemään lisää. Tämän lisäksi ensi viikon päivitys jää välistä,
sillä olen koko viikon poissa, ja viikonlopunkin vietän Desucon Frostbitessa.
Mutta eipäs vaivuta epätoivoon, ette jää tyhjin käsin kuitenkaan! Galleria sai näes täytettä,
yhden kuvan Yorukolta ja
yhden Rozalelta
Seuraava päivitys: 22.1.12
2.1.2012
Anteeksi myöhästynyt päivitys, syytän uutta vuotta. Siitä huolimatta sarjakuvaa tuli lisää
sivun verran, kiitokset SV:lle.